Jos mulla olisi metsää niin laittaisin sen lihoiksi ja ostaisin jotain kivaa. Tai... no, ainakin vaalisin sitä niin että kun tarvittis ostaa vaikka uusi auto niin voisi pistää pikkusen metsää matalaksi.

Mutta kun ei ole, niin ärsyttää suunnattomasti kun metsiä raiskataan ns. hoidon nimissä. Eräs paikallinen ulkoilualue oli koirankusettajien ja lenkkeilijöiden suosiossa kunnes monitoimikone tuli riehumaan paikalle. Koko mukava mäntymetsäalue harvennushakattiin. Alueen laidoille oli laitettu kyltit "Teemme alueella maisemanhoidollisia hakkuita" mutta onko maisemanhoito yhtä kuin muutama puu siellä täällä ja kaikki katkotut puut jätettynä maastoon nurin? Kaiken lisäksi motokuski oli innoissaan kaatanut puut jo vuosikymmeniä käytetyille poluille joten "maisemoidun" virkistysaluemetsän käyttö oli siis mahdotonta.

Muutaman kerran olen tavannut vanhoja ihmisiä jotka ihastelevat suureen ääneen miten kaunis joku tietynlainen metsä on. Eli suuria jyhkeitä puita siellä täällä ja ei lainkaan aluskasvillisuutta. Se on monen vanhan ihmisen ihannoima metsä. Itse olen kasvanut alueella jonka läheltä löytyi lepikkoa ja jos jonkinlaista ryteikköä. Alkuun pikkupoikia pelotti mennä metsään mutta pikkuhiljaa huomattiin että mitä pahimmassa ryteikössäkin oli monimuotoista luonnon elämää. Monesti kuulee kaupungin ympäristötoimen siivoavan metsiä. Heeetkinen!!!? Mitä siivotaan? Roskat ja vanhat akutko? Ei lainkaan, vaan puut jotka ei myöhemmin tuota rahaa. Ensin tehdään siivous jotta kaupunkilaisilla on kivempi kulkea "puistomaisemmassa" metsässä eikä pultsareillekaan enää ole piilopaikkaa ja kun muutaman vuoden metsä kasvaa tehdäänkin mittavat hakkuut ja kääräistään taas hieman rahaa.

Olen joutunut liikkumaan muutaman kerran itäisessä naapurimaassamme ja jo heti rajan ylitettyään huomaa että jokin asia on eri tavalla kuin Suomessa. Toki kulttuurierot on isot mutta metsän keskelläkin jokin on eri tavalla. Monet Venäjän Karjalassa käyneet kehuvat julkisestikin alueen kaunista luontoa mutta uskallan väittää että jos alue olisi jäänyt Suomelle ei luontoa kehuttaisi lainkaan. KAIKKI metsät olisi tehohoidettu ja yhtä puistoa. Nyt tuolta alueelta löytyy kosteikkoja joissa kasvaa puuta niin paljon että jalan kulkeminenkin on lähes mahdotonta. Luonnollisesti kuolleet puut lahoavat maassa. Mäntymetsässäkin on puita kappalemääräisesti paljon enemmän kuin Suomessa ja siellä täällä näkee keloja sekä maahan kaatuneita päivänsä päättäneitä puunrunkoja.

Tokihan se on ymmärrettävää että jos omistaa metsää niin haluaa siitä mahdollisimman hyvän tuoton - mutta ei pitäisi sanoa tehohoidettua metsää kauniiksi ja siistiksi vaan kaunis on luonnon tilassa oleva aarniometsä. Toki nuo Venäjän karjalan metsätkin on usein olleet peltoja mutta yli kuuteenkymmeneen vuoteen kun ei niille olla tehty mitään voidaan nykymaailmassa puhua jo luonnontilassa olevasta metsästä. Nykyään metsää ja lepikkoa pelätään niin paljon että vaikka metsäalue ei olisi mitenkään tuottavaa talousmetsää, haluaa pieni osa kansalaisista tehdä siitäkin metsästä keskieurooppalaisen puiston eli pari puuta siellä täällä ja väliin istutettu nurmikkoa.

On nähty mm. miten hoitamaton niitty/lepikko on kerännyt ihmisiä piknikille valtavia määriä mutta kun joku keksi siistiä alueen eli niittää horsmat pois, istuttaa nurmikkoa koko alueelle ja lisäksi istuttaa entisten puiden tilalle koivuja suoraan riviin niin ei sen tempun jälkeen aukealla kehtaa enää ottaa aurinkoa kuin muutama ihminen.

Lisäksi näkee näiden luonnosta vieraantuneiden ihmisten haluavan nähdä metsässä niin pitkälle että aina näkyy joku sivistyksen merkki; ei pääse eksymään eikä karhu tule ja syö. Itse olen yöpynyt metsässä lukuisia kertoja ja kaikkein jännintä on ollut yöpyminen taivasalla eli pelkkä makuualusta ja makuupussi lämmöneristäjinä. Ensimmäisiä kertoja toki pelotti kaiken maailman luonnon äänet, rapsahdukset ja tuulen humina. Mutta myöhemmin niihin on tottunut ja niitä on oppinut rakastamaan. On kertakaikkisen hienoa maata selällään ja katsoa tähtiä miettien samalla miten pieni ihminen onkaan luonnonvoimien keskellä. Vielä kertaakaan ei ole karhu syönyt minua.

Nyt sais jo loppua luonnon raiskaus mutta niin kauan se jatkuu kun raha pyörittää maailmaa. Metsä nähdään vihreänä kultana eikä luonnon omana tuotoksena. Mutta rehellisyyden nimissä pitää myöntää että jos joku minulle lahjottaisi metsätilkun täynnä hyvää tukkipuuta niin pistäisin tältä seisomalta monitoimikoneen alueelle hyörimään ja lähtisin saaduilla rahoilla vaikka Siperiaan kalastussafarille ihastelemaan koskematonta luontoa.